Ruoka- ja puhtauspalvelut

Ateriapalvelut

Ateriapalvelun ateriat

Pihtiputaan osaston, Palvelukeskus Sopukan ateriat sekä kotipalveluannokset valmistetaan Sopukan valmistuskeittiössä. Asiakkailla on mahdollisuus saada kotiin kuljetettuna aamupuuro, lounas tai päivällinen. Keskustan alueella ruoka toimitetaan kuumana ja sivukylillä jäähdytettynä. Sivukylille toimitetaan ateriat kolme kertaa viikossa. Kotipalveluateriat tilataan kotipalvelun kautta. Äkilliset muutokset tilauksiin ilmoitetaan Sopukan keittiölle.

 

Ruokaa asiantuntemuksella

Tavoitteenamme on tuottaa laadukkaita palveluita asiakaslähtöisesti. Pyrimme palveluidemme avulla edistämään asiakkaittemme terveyttä, viihtyvyyttä ja tyytyväisyyttä. Eri organisaatioiden hyvän yhteistyön avulla asiakasta pystytään palvelemaan kokonaisvaltaisesti.

Ruokalistasuunnittelussa huomioidaan Valtion ravitsemisneuvottelukunnan eri ikäryhmille antamat ravitsemissuositukset. Ruokalistat suunnitellaan asiakaslähtöisesti kullekin asiakasryhmälle sopivaksi. Ruokatottumukset, paikallinen ruokaperinne, juhlapäivät, tapahtumat ja vuoden ajan sesonkituotteet huomioidaan. Valmistuksessa käytetään terveellisiä raaka-aineita ja ruoanvalmistusmenetelmiä. Toisaalta pieniä annoksia syöville vanhuksille käytämme ruoan energialisänä rasvaa ja kermaa. 

Ruokailussa toteutetaan lähiruokapäiviä. Lisäksi käytämme lähituotteita aina, kun se on taloudellisesti mahdollista.

Hymyilevät Oiva-naamat

Keittiölle myönnetty Oiva-raportti kertoo omavalvonnan ja toiminnan laadusta

Keittiötyössä noudatetaan korkean hygieniatason takaavaa omavalvontaohjelmaa. Siitä osoituksena on keittiön yhteydessä yleisön nähtävillä hymyilevät Oiva-naamat. Hymynaaman myöntää terveystarkastaja hyväksytyn tarkastuksen jälkeen.

 

 

Video: Lähiruokaa omasta lähiympäristöstämme

Videon on toteuttanut Pihtiputaan lukion Partio- ja johtajalinja. Kuvaus: Samueli Aho, Joonas Riitamo, Minttu Varis. Editointi: Samueli Aho.

Yhteystiedot

Sopukan keittiö

puhelin 040 860 0783

Hae sivustolta